Autotallin rakentaminen vaivattomasti lupapiirroksista lähtien

Autotallin rakentaminen - Myyntimme pyrkii neuvomaan asiakasta koko rakennusprojektin ajan, alkuselvityksestä toimituksen loppuun saakka. Autotallin rakentaminen alkaa rakennusluvan hakemisella. Autotallin rakennuslupahakemusta varten toimituksiimme sisältyy asiakaskohtaiset pääpiirustukset (ei asemakuvaa). Nimiöidyt pääpiirustukset toimitetaan asiakkaalle noin kahden viikon kuluessa tallitoimituksen tilauksesta. Rakennesuunnitelmat tallitoimituksen osalle sisältyvät toimitukseen. Neuvomme mielellämme asiakasta myös rakennuslupahakemukseen liittyvissä asioissa; oman kunnan rakennusvalvonnasta saa tarkemmat tiedot omaan rakennuslupahakemukseen liittyen.

Rakennuslupien hakuprosessiin kannattaa varata hyvin aikaa, sillä lupien käsittelyaikataulu vaihtelee paikkakunnittain. Esimerkiksi kesän autotalliprojektin suunnittelu onkin hyvä aloittaa jo varhain keväällä, jotta autotallin rakentaminen pääsee alkamaan toivotussa aikataulussa.

Rakennusvalvonnasta voi jo etukäteen selvittää autotallin rakentamiseen liittyviä reunaehtoja, kuten esimerkiksi tontin jäljellä oleva rakennusoikeus ja rakennukseen vaikuttavat kaavamääräykset. Pääpiirustuksissa huomioimme aina tontin asettamat vaatimukset, kuten esimerkiksi tarvittavat palo-osastoinnit muihin rakennuksiin nähden asiakkaan toimittamien tietojen pohjalta.


Tallipakettiin sisältyvät seuraavat suunnitelmat:

  • Pääpiirustukset (ei asemakuvaa)
    • Julkisivu-, pohja- ja leikkauspiirros
  • Rakennesuunnitelmat
    • Perustuksen mittapiirros ja ohjeellinen perustusleikkaus, rakennedetaljit toimituksen osalle, kattoristikoiden rakennelaskelmat


Pääpiirustukset toimitetaan suunnittelijan allekirjoittamina paperiversioina asiakkaalle. Sähköistä lupahakemusta varten suunnittelija kuittaa pääpiirustukset sähköisesti.

Autotallin rakentaminen omien tarpeidesi mukaan

Mestaritallien Nikkari- ja Mestarimallistosta löytyvät toimitusvaihtoehdot niin omatoimiselle rakentajalle kuin valmiimpaa tallipakettia etsivälle asiakkaalle. Kotimainen tehdasvalmistus takaa toimituksen laadun. Autotallista voidaan räätälöidä tontille sopiva ja muokata sitä kaikin puolin asiakkaan tarpeen mukaan.

Nikkarimallisto on omatoimirakentajan valinta

Nikkarimallisto toimitetaan pienelementteinä. Pienelementit ovat elementtileveydeltään 1200 mm, joten autotallin rakentaminen ja elementtien pystytys onnistuu käsin omalla porukalla. Nikkarimalliston toimitukset sisältävät kaiken pystytyksessä tarvittavan. Tarjoamme laajan lisätarvikevalikoiman, jonka kautta toimitusta pystytään halutuilta osin täydentämään. Jos mukaan halutaan valita vaikkapa erityspaketti ja vesikatemateriaalit, toimitetaan ne suoraan tontille. Tallin saa osatoimitusten kautta valmiiksi saakka.

Nikkarimalliston muokkaus onnistuu pituuden ja leveyden sekä sisäkorkeuden osalta. Pituutta ja leveyttä voidaan muokata elementeittäin, eli 1200 mm:n välein. Ikkuna- ja ovimäärät ovat muutettavissa vapaasti.

Mestarimallisto - Autotallin rakentaminen vaivatta

Mestarimalliston neljä erilaista pystytettyä vaihtoehtoa toimitetaan suurelementteinä. Asiakas voi itse valita, kuinka paljon haluaa rakennusvaiheessa tehdä. Suurelementteinä toimitettavien seinien koneellinen pystytys tapahtuu nopeasti. Tehtaan asentajat asentavat autotallin haluttuun valmiuteen ammattitaidolla. Myös omatoimirakentajalle Mestarimalliston toimitus on oiva vaihtoehto, kun aikaa vievä runkorakennusvaihe jää pois. Autotallin rakentaminen onnistuu nopeasti ja sujuvasti. Mestarimalliston tallipaketit toimitetaan myös omien suunnitelmien pohjalta toteutettuna.

Otamme asiakastoiveet aidosti huomioon ja neuvomme asiakasta parhaamme mukaan autotallin rakentamiseen liittyvissä asioissa. Mestaritallit Oy toimittaa kattavan autotallipaketin ja laadukas autotalli nousee pihaan nopeasti. Laaja valikoima vakiotalleja ja joustavat muuntelumahdollisuudet takaavat pihapiiriin sopivan autotallin.

Autotallin rakentaminen Mestaritallien avulla – ota yhteyttä!